Fogo on saariryhmän saarista ainoa, jolla on vielä nykyisinkin aktiivinen tulivuori. Retkemme suuntautuu tälle jännittävälle saarelle.
Koe tulivuorisaari Fogon maisemat. Saari on ainoa Kap Verden saariryhmän saarista, jolla on edelleen aktiivinen tulivuori. Aamulla lennämme dramaattiselle Fogon tulivuorisaarelle. Fogo kuuluu Sotaventon eli suojanpuoleisiin saariin. Aktiivisen tulivuoren lisäksi Fogolla on viehättävä pääkaupunki São Filipe. Saaren länsirannikolla sijaitseva São Filipe on kaunis kaupunki, jonka kivetyillä kaduilla on mustavalkoisia mosaiikkikoristeluja. Aloitamme päivän tyypillisellä Fogon aamiaisella. Sen jälkeen ihailemme kauniita siirtomaa-aikaisia sobrados-rakennuksia ja ehdimme myös pistäytyä vilkkailla markkinoilla.Sitten jatkamme matkaa kohti tulivuorta, jonne vievän reitimme varrella on banaani-istutuksia, maapähkinäviljelmiä ja papayapuita. Tulivuori on purkautunut viimeksi vuonna 1995 ja saavuttaessamme 1 000 metrin korkeuden näemme ensimmäiset merkit mustasta, kivettyneestä laavasta. Tulivuoren kraatterin sisällä on Portelan kylä. Nautimme kylässä hyvän, yksinkertaisen lounaan, joka on valmistettu paikallisista tuotteista. Saamme myös maistaa kuuluisaa viiniä, Fogo-viiniä, jota saarella valmistetaan.
* Lähtöpaikka Santa Monica
Kokopäiväretki lentäen. Aamiainen ja lounas sisältyvät retken hintaan. Aikainen lähtö. Englantia puhuva paikallisopas on ryhmää vastassa Fogolla. Muista passi!