Ali Bey Resort Side sijaitsee Siden itäisellä rannalla, muutaman kilometrin päässä keskustasta. Korkeatasoinen All Inclusive -hotelli edustaa hienostunutta klassista designia vaaleaksi maalattuine rakennuksineen ja valkoisine takorautaparvekkeineen.
Hotellirakennusten ja rannan välissä sijaitseva allasalue muistuttaa U-kirjainta. Ilmapiiri täällä on varsin rauhallinen, ja voit nauttia auringosta joko puuterassin aurinkotuolilla tai nurmikolla, altaan ylle kurkottavien puiden suomassa varjossa.
Vesipuisto koko perheelle
Sitä vastoin hotellin vesipuistosta ei vauhtia puutu! Täällä on kaiken kaikkiaan kuusi vauhdikasta vesiliukumäkeä huimapäille ja rauhallisempia mäkiä, vesiputouksia ja merirosvolaiva nuorempia vieraita varten.
40 hengen viihdetiimi
Ali Bey Resort Sidessä toimii kansainvälinen viihde- ja aktiviteettitiimi, joka järjestää urheilutapahtumia ja leikkejä sekä aikuisille että lapsille. Iltaisin voit nauttia show-esityksistä ja muusta viihdeohjelmasta hotellin teatterissa.
Kansainvälisen tason kuntosali
Hotellilla on myös hyvinvarustettu kuntosali ja tenniskenttä. Kun kaipaat omaa aikaa, varaa hieronta tai jokin monista hotellin spassa tarjolla olevista hoidoista.
Kaksikerroksisia perhehuoneita
Ali Bey Resort Siden huoneet on sisustettu klassisesti kullan sävyin, tummin puisin yksityiskohdin ja raskain tekstiilein. Perheille on tarjolla kahdesta makuuhuoneesta koostuvia perhehuoneita. Kaikissa huoneissa on poreammeet.
Perushintaan sisältyy: Majoitus valitussa huonetyypissä, All Inclusive.
Internet
Maksuton langaton internetyhteys on käytettävissä vastaanotossa, allasalueella ja kahvilassa.
Huoneet
– Kahden hengen hotellihuone 2–3 hengelle, parveke.
– Kaksikerroksinen perhehuone 4 hengelle, suuri parveke. Huone koostuu kahdesta makuuhuoneesta.
Kaikissa huoneissa on poreamme/suihku ja wc, hiustenkuivain, puhelin, satelliitti-tv, vedenkeitin, minibaari ja ilmastointi.
Siivous. 7 krt/vk.
Lisätietoja
Rakennettu: 2009/10. 276 huonetta. Maksuton tallelokero.
Allaspyyhkeitä lainattavissa.
Ikäraja kuuteen suurehkoon vesiliukumäkeen 12 vuotta.
Asianmukainen pukeutuminen päivälliselle: miehillä pitkät housut.
Ranta- ja hotellialuetta, paikallisliikennettä. Paikallinen luokitus: *****.
Osoite
Acisu Meyki Sorgun Turizm Belderi, 07330 Side.
Puhelin
+90-242-744 14 14.
Ruoka ja juoma
Aamiainen, lounas ja päivällinen noutopöydästä ruokajuomineen (paikalliset viinit, oluet, virvoitusjuomat tai kivennäisvesi).
Paikallisia alkoholijuomia, viiniä, olutta, virvoitusjuomia sekä kivennäisvettä, baaritarjoilu klo 02.00 saakka (tietyissä baareissa / tiettyinä aikoina).
Jäätelöä koko päivän ajan.
À la carte -ateriat eivät sisälly All Inclusiveen.
Minibaari sisältyy All Inclusiveen.
Urheilu ja viihde
Lentopallo, rantalentopallo, pöytätennis, boccia, darts ja kuntosali. Kansainvälinen lastenkerho. Viihdeohjelmaa ja toimintaa kaikenikäisille sekä päivisin että iltaisin. Disko.
Lisätietoja
Ravintolan ja baarien aukioloajoista tiedotetaan hotelliin saavuttaessa. Osa aktiviteeteista maksuttomia vain määriteltyinä aikoina.
Moottorikäyttöiset vesiurheiluvälineet, tenniskenttä ja varusteet, tuontijuomat sekä à la carte lisämaksusta. Sisältö saattaa muuttua kauden aikana.