Splash-hotelli Club Ali Bey Manavgat on kaikkien lapsenmielisten toivemaa.
Hotellin omassa vesipuistossa on todellisia haasteita, kuten "Musta aukko", jossa et näe mikä edessäsi odottaa, ja "Malja", jossa pyörit alas kuin ruletin kuula maljan reunalta toiselle. Mikäli haluat ottaa hieman rauhallisemmin, voit valita esimerkiksi perheliukumäen. Lapsille on oma uima-allas, jossa on sekä merirosvolaiva että eläinaiheisia vesiliukumäkiä.
Täällä, aivan rannalla sijaitsevassa Club Ali Bey Manavgatissa on kaikkea mitä mukavalle lomalle toivot. Hotellirakennukset ovat saaneet innoituksensa ottomaanien aikakaudelta ja alue käsittää hyvin hoidettuja nurmikenttiä, kivettyjä käytäviä ja kauniita somistuksia, esimerkiksi pieniä suihkulähteitä. Hotellin käyttämät kaakelit tulevat omistajaperheen omalta tehtaalta, joka valmistaa Turkin kenties tunnetuimpia kaakeleita.
Hotellin ostoskeskuksessa on pikkukauppoja ja valinnanvaraa on myös baareissa ja ravintoloissa. Aktiviteettitarjonta on valtava, täällä on 62 tenniskenttää, jalkapallokenttä, leikkejä, erilaista toimintaa ja vesiurheilua sekä paljon muuta. Perheen pienimmille on kansainvälinen lastenkerho ja leikkipaikka.
Kun haluat nauttia lomastasi vielä enemmän, pistäydy hotellin spassa, joka tarjoaa mm. kokovartalohierontaa. Iltaisin näyttämöllä järjestetään viihdeohjelmaa, ja myöhemmin illalla voit poiketa Club Ali Bey Manavgatin diskossa. Hotellissa on myös internetkahvila.
Hyvin suunnitellut huoneet on sisustettu kauniisti. Perhehuoneet koostuvat kahdesta huoneesta, joiden välillä on saluunaovi.
Sisäänpääsy vesipuistoon sisältyy matkan hintaan. Vesipuistossa pituus- ja ikärajoituksia.
Perushintaan sisältyy: Majoitus valitussa huonetyypissä, All Inclusive.
Huoneet
– Kahden hengen hotellihuone 2–3 hengelle.
– Perhehuone 4 hengelle, joka koostuu kahdesta erillisestä huoneesta, joiden välillä on saluunaovi. Toisessa huoneessa parivuode.
Kaikissa huoneissa on suihku ja wc, hiustenkuivain, puhelin, satelliitti-tv, silitysrauta, minibaari, ilmastointi ja parveke.
Siivous: 7 krt/vk.
Lisätietoja
Rakennettu/osittain uudistettu: 1991/2009. 450 huonetta. Maksuton tallelokero. Allaspyyhkeitä lainattavissa.
Internetkahvila, n. 5 e/tunti. Maksuton langaton internetyhteys vastaanottoalueella ja allasalueella, ota oma tietokone mukaan.
62 tenniskenttää, n. 15 e/t, tennismailojen vuokra n. 5 e.
Asianmukainen pukeutuminen päivälliselle: miehillä pitkät housut.
Ranta-alue, paikallisliikennettä. Ravintoloista ja diskosta saattaa ajoittain kantautua häiritsevää meteliä. Paikallinen luokitus: *****.
Osoite
Kizilagac Turizm Merkezi, Manavgat.
Puhelin
+90-242-748 73 73.
All Inclusive
Ruoka ja juoma
Aamiainen, lounas ja päivällinen noutopöydästä sekä ruokajuomat (paikalliset viinit, oluet, virvoitusjuomat tai kivennäisvesi). Välipaloja ja yöpalaa. Irtojäätelöä vuorokauden ympäri.
Paikallisia alkoholijuomia, viiniä, olutta, virvoitusjuomia sekä kivennäisvettä baarista (tietyistä baareista tiettyinä aikoina). Minibaaria täydennetään tarvittaessa päivittäin vedellä ja virvoitusjuomilla.
Urheilu ja viihde
62 tenniskenttää, jalkapallo, koripallo, dart, pöytätennis, rantalentopallo, vesipoolo, rantalentopallo ja erilaisia muita pelejä, sauna sekä turkkilainen sauna.
Lisätietoja
Ravintolan ja baarien aukioloajoista tiedotetaan tarkemmin hotelliin saavuttaessa. Maksuttomat aurinkotuolit, -tyynyt ja allaspyyhkeet. Tuontijuomat, tenniskentät, tennistunnit, kuntosali, biljardi, pelihalli ja vesiurheilulajit lisämaksusta. Osa aktiviteeteista maksuttomia vain määriteltyinä aikoina. All Inclusiven sisältö saattaa muuttua kauden aikana.