Gületristeilymme vie sinut Bodrumista kreikkalaisille Kosin ja Symin saarille sekä luonnonkauniisiin lahdenpoukamiin, jossa voit uida kristallinkirkkaassa vedessä.
Lopulliseen risteilyreittiin ja yöpymissatamien valintaan vaikuttavat tuulet ja muut liikkeellä olevat laivat.
Alustava päiväohjelma:
1. päivä:
Laivaannousu Bodrumin satamassa iltapäivällä. Alus yöpyy satamassa.
2. päivä:
Sillä aikaa kun nautit aamiaistasi, hoitaa kapteeni Kreikkaan vaadittavat passi- tullimuodollisuudet Kreikkaan siirtymistä varten. Alus suuntaa kohti Kosin saarta, joka sijaitsee vain noin 15 merimailin päässä Bodrumista. Alus ankkuroituu vierassatamaan saaren pääkaupungissa, jota yksinkertaisesti kutsutaan Kosin kaupungiksi.
3. päivä:
Aikaisin aamulla kohti pientä Symin saarta, Rodoksen pohjoispuolella. Matkan pisin meriosuus antaa sinulle runsaasti aikaa rentoutua ihania kreikkalaisia saaristomaisemia ja vehreää Datçan niemimaata ihaillen.
4. päivä:
Matkan seuraava etappi on Datça, Turkin mantereella. Täällä voit tehdä pienen kävelyn rannalla, kapteenin hoidellessa kaikkien matkustajien passi- ja tullimuodollisuudet. Loppupäivän ajan voit tutustua Datçaan omin päin tai osallistua opastetulle kaupunkikierrokselle, jonka voit varata ja maksaa laivalla.
5. päivä:
Tämän jälkeen gületristeilyn loppuaika keskittyy entistä selvemmin aurinkoon, uimiseen, snorklaamiseen ja rentoutumiseen. Alus kiertää hitaassa tempossa Datçan niemimaan ja siirtyy Gökovanlahdelle. Tuulista ja muiden alusten ankkuripaikoista riippuen, valitsee kapteeni rauhallisia lahdenpoukamia sekä päivän uintipysähdyksiin että yöpymissatamaksi. Yöpyminen Keçibükün alueella.
6. päivä:
Rauhallinen matka jatkuu kristallinkirkkaassa vedessä uinnin ja snorklaamisen merkeissä. Matkan varrella on myös Knidosin, jota ympäröivät monet antiikinaikaiset rauniot, mutta koska satama on avoin monille tuulille, joutuu kapteeni todennäköisesti etsimään yöpymispaikan jostain alueen tyynemmästä lahdenpoukamasta.
7. päivä:
Aluksen kääntyessä takaisin kohti Bodrumia ohitetaan matkalla Kara Ada ja Poyrazinlahti, ennen kuin ympyrä sulkeutuu ja palaat takaisin Bodrumin satamaan gületristeilyn viimeiseksi yöksi. Laivalla nautitun päivällisen jälkeen voit vielä kerran lähteä katselemaan Bodrumin värikästä iltaelämää, ja viipyä niin kauan kuin haluat ja jaksat.
8. päivä:
Aamiaisen jälkeen on aika jättää alus ja suunnata kohti lentokenttää kotiinpaluuta varten. Tämä siinä tapauksessa, että et ole varannut itsellesi gületristeilyn jälkeen toista lomaviikkoa Bodrumissa, Gümbetissä, Bitezissä, Turgutreisissa tai Altinkumissa.
Hintaan sisältyy
Hintaan sisältyy täysihoito laivalla (aamiainen, lounas ja päivällinen), ei juomia. Hytit ovat yksinkertaisia kahden hengen hyttejä, joissa on suihku/wc.
Lisätietoja
Kaikki juomat ja muut baariostokset lisätään laskuun, joka maksetaan risteilyn lopussa. Omien juomien mukana tuominen on kiellettyä.
Älä ota liikaa tavaraa risteilylle – olet luultavasti suurimman osan ajasta uima-asussa laivalla. Matkalaukuksi sopii väljästi pakattu kassi tai kevyt reppu. Mukaan kannattaa ottaa myös omat snorklausvarusteet.
Risteilyllä ei ole mukana suomalaista opasta. Miehistö puhuu englantia ja on aina valmis auttamaan. Risteilyn aikana tehtävillä vapaaehtoisilla retkillä, jotka varataan ja maksetaan laivalla, on englanninkielinen opastus.