Alantur on miellyttävä All Inclusive -hotelli aivan rannan tuntumassa. Se on yksi harvoista Alanyan hotelleista, joilla on sekä suuri puutarha että hyvä sijainti aivan rannalla.
Täällä asut mukavasti vehreän, hyvin hoidetun puutarhan ympäröimänä. Puutarhassa kivettyjen kävelyteiden välissä viihtyvät niin kiinanruusut, ihmeköynnökset, kuin muutkin, latinankielisillä nimikylteillä varustetut kasvit.
Uimaan pääset joko kivetyltä laiturilta, josta johtavat portaat alas Välimereen, tai 500 m pitkältä rannalta, joka on sekoitus pikkukiviä ja hiekkaa. Rannalla on aurinkotuolien ja -varjojen lisäksi mukavia katossänkyjä, valkeine verhoineen. Hieman enemmän luksusta haluavia varten muuntautuvat katossängyt illalla hotellin à la carte -ravintolaksi, jossa voit nauttia romanttisen illallisen meren äärellä.
Alanturissa on mm. useita uima-allasalueita, joissa neljä uima-allasta ja kaksi lastenallasta, ravintoloita, baareja, internetnurkkaus, pieni ruokakauppa, pikkukauppoja sekä kampaaja. Hotelli on erittäin lapsiystävällinen, ja sekä lastenallas että leikkipaikka liukumäkineen ja keinuineen, on katettu. Hotellissa toimii kansainvälinen lastenkerho.
Rentoutumista varten hotellissa on lisäksi sauna ja hierontamahdollisuus. Aktiivilomailijaa varten on ulkona kuntosali ja tenniskenttä. Henkilökunta järjestää päivisin toimintaa ja iltaisin viihdeohjelmaa. Tanssinystävät voivat suunnata hotellin omaan diskoon.
Aulassa ja allasbaarissa on langaton internetyhteys.
Huoneet ovat mukavia ja tyylikkäästi sisustettuja. Superiorhuoneet ovat tilavampia ja ne sijaitsevat päärakennuksessa.
Perushintaan sisältyy: Majoitus valitussa huonetyypissä, All Inclusive sisältäen kaikki ateriat noutopöydästä ruokajuomineen sekä paikalliset juomat päivällä ja illalla.
Huoneet
– Kahden hengen hotellihuone 2–3 hengelle.
– Superiorhuone päärakennuksessa 2–3 hengelle, kaksi alle 12-vuotiasta lasta voivat jakaa lisävuoteen. Huoneeseen mx. 4 hlöä, mukaan lukien alle 2-vuotiaat lapset.
Kaikissa huoneissa on suihku ja wc, hiustenkuivain, puhelin, satelliitti-tv, pieni jääkaappi, keskusilmastointi tiettyinä aikoina vuorokaudesta n. 15.6.–15.9. välisenä aikana sekä parveke tai maaterassi.
Osassa parivuode. Siivous: 7 krt/vk.
Lisätietoja
Rakennettu/uudistettu: 1963/2008. 350 huonetta. Tallelokero n. 14 e/vk, pantti n. 20 e. Allaspyyhkeitä lainattavissa panttia vastaan. Internetnurkkaus n. 3 e/t, maksuton langaton internetyhteys aulassa ja allasalueella. Asianmukainen pukeutuminen päivälliselle: miehillä pitkät housut.
*Hissi vain päärakennuksessa, jossa superiorhuoneet ovat, sekä joihinkin kahden hengen huoneisiin.
Ranta-alue, läpiajoliikenne häiritsee kausittain. Paikallinen luokitus: *****.
Osoite
Dimcay Mevkii, Kestel Alanya.
Puhelin
+90-242-518 17 40.
All Inclusive
Ruoka ja juoma
Aamiainen, lounas ja päivällinen noutopöydästä ruokajuomineen (paikalliset viinit, olut, virvoitusjuomat ja kivennäisvesi). Aamiainen klo 7.00–10.00, vaatimattomampi myöhäisaamiainen klo 10.00–11.00.
Lounasvälipaloja klo 12.30–14.30 (kesä–syyskuu), iltapäiväkahvi klo 15.00–17.00. Yöpalaa klo 24.00–01.00. Jäätelöä lapsille klo 10.00–17.00. Jäätelöä lounaan ja illallisen yhteydessä kaikille. Jääkaappiin toimitetaan vesipulloja päivittäin.
Paikallisia alkoholijuomia, viiniä, olutta, virvoitusjuomia ja kivennäisvettä, baaritarjoilu klo 10.00–01.00 (tietyissä baareissa tiettyinä aikoina).
À la carte -ravintolan ateriat eivät sisälly All Inclusiveen.
Urheilu ja viihde
Tennis (sis. mailat ja pallot), kuntosali, aerobic, vesijumppa, pöytätennis, dart, boccia, rantalentopallo, koripallo, vesipoolo, jousiammunta. Hamam, sauna ja sisäuima-allas. Aktiviteetteja ja urheilua päiväaikaan. Iltaviihdettä ja show-esityksiä. Minidisko.
Lisätietoja
Ravintolan ja baarien aukioloajoista tiedotetaan tarkemmin hotelliin saavuttaessa. Osa palveluista maksuttomia vain tiettyinä aikoina.
Lisämaksusta: Hieronta ja kuorinta hamamissa, biljardi, vesiurheilulajit kuten purjehdus, surffaus, jetski, tenniskentän valaistus.
All Inclusiven sisältö voi muuttua kauden aikana.