Kartta

Sää

Lomakompassi.fi
  • Tähän ei ole vielä lisätty vinkkiä. Ole ensimmäinen ja lisää oma vinkkisi.

  • Kirjoita uusi vinkki
Lisää lomavinkkejä »

Valitse lomakausi

Koh Phangan

Rento, ystävällinen ja kaunis – siinä Koh Phangan pähkinänkuoressa. Saarella kävivät pitkään lähinnä sapattivapaalla olevat reppumatkailijat. Heidän huoleton elämäntapansa sävyttää edelleen saaren tunnelmaa, vaikka Koh Phanganin suosio onkin kasvanut ja täällä on nykyisin myös useita tasokkaita hotelleja. Esimerkkinä kaunis Santhiya Resort & Spa, kalliolla meren äärellä.

Koh Phangan sijaitsee Siaminlahdella hieman isomman ja tunnetumman Koh Samuin naapurissa. Saari on lähes pyöreä, ja sen läpimitta on runsaat 10 kilometriä. Lounaisrannikolla sijaitseva Thong Sala on saaren ainoa todellinen taajama, muutoin saarta hallitsevat vehreät vuoret, pienet kalastajakylät, upeat rannat ja runsaasti palveluja tarjoavat tyylikkäät lomahotellit.

Juhlat kuunloisteessa
Koh Phangan on kuuluisa täydenkuun aikaan järjestettävistä rantajuhlistaan, Full Moon Parties, jolloin saarelle saapuu parhaimmillaan 10 000 juhlijaa. He kokoontuvat saaren eteläkärjessä olevalle Haad Rinin rannalle, jossa riehakkaat ulkojuhlat jatkuvat lukuisten tiskijukkien johdolla aamuun asti.

Hotellit rauhallisilla paikoilla
Tätä kuukausittaista huipentumaa lukuun ottamatta Koh Phangan ei kuitenkaan ole mikään "bilesaari". Tasokas hotellimme Santhiya Resort & Spa sijaitsee Thong Nai Panin lahdella koillisrannikolla. Täällä vallitsee rauha, ja lähimmät naapurit ovat meri ja luonto. Puoliympyrän muotoisen lahden kaksi rantaa kuuluvat saaren ehdottomasti hienoimpiin. Rantojen taustalla kohoaa mahtavia, trooppisen vehreyden verhoamia vuorenseinämiä.

Kuninkaallisten suosima vesiputous
Muutama kilometri hotelleista etelään sijaitsee kaunis Thansadetin vesiputous. Putous kuului Thaimaan maineikkaimman kuninkaan, 1800- ja 1900-luvuilla hallinneen Chulalongkornin (Rama V) suosikkipaikkoihin. Kuningas kaiversi nimensä putouksen kalkkikivikallioihin, ja samoin ovat tehneet kaikki hänen seuraajansa. Näiden nimikirjoitusten etsiminen on suosittua puuhaa kuningasperhettään rakastavien thaimaalaisten keskuudessa.

Retkiä saarella
Kukkulaisen Koh Phanganin tiet ovat osittain heikkokuntoisia. Toisaalta saari on sen verran pieni, että liikkuminen pienillä, edullisilla pickup-busseilla (ns. songthaew), joissa istutaan pitkittäissuuntaisilla penkeillä auton lavalla. Paikallisten retkijärjestäjien valikoimaan kuuluu mm. elefanttiratsastusta sademetsässä. Eniten kauppoja, ravintoloita, kylpylöitä, sukelluskeskuksia ja iltahuveja on Thong Salassa ja Haad Rinissä.

Yhdistä Bangkokin kanssa
Matkan pituus on kaksi viikkoa ja lento tapahtuu Finnairin reittilennolla Bangkokiin, ilman välilaskuja, noin 10 tunnissa. Bangkokista jatkat kotimaanlennolla (n. 1 t) Koh Samuille ja sieltä edelleen lautalla (n. 20 min.) Koh Phanganille. Yöpyminen Koh Samuilla tai Bangkokissa paluumatkalla.
Mikäli haluat tutustua Bangkokin vilskeeseen ja nähtävyyksiin muutaman päivän ajan, voit maksutta vaihtaa joko matkan kaksi ensimmäistä tai kaksi viimeistä yöpymistä Koh Phanganilla yöpymisiin Bangkokissa.

Bangkokin retkipaketti
Jos päätät viettää nämä pari päivää Bangkokissa, voit varata samalla myös retkipakettimme, joka sisältää monia kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Kahden, puoli päivää kestävän, opastetun retken aikana pääset tutustumaan Chinatowniin, kukkamarkkinoille, Grand Palaceen, "Smaragdibuddhan temppeliin" (Wat Phra Keo), "Aamunkoiton temppeliin" (Wat Arun) ja "Makaavan Buddhan temppeliin" (Wat Pho), sekä lisäksi kokemaan kaupungin kanaalit veneretkellä. Retkipaketista voit lukea lisää Bangkokin esittelystä, ja voit varata sen jo etukäteen, ennen matkaa.

Arvioitu lentoaika:

Helsingistä Bangkokiin n. 10 t (paluu 11 t 30 min)

Lentokenttäkuljetus

Lentokenttäkuljetukset sisältyvät matkan hintaan.

Matka Koh Phanganille tapahtuu Bangkokin kautta, josta kotimaanlento (n. 60 min.) Koh Samuille ja sieltä edelleen lautalla Koh Phanganille.

Saavuttuasi Bangkokin lentokentälle ota yhteys oppaaseen saadaksesi lentolipun Koh Samuin lentoa varten.

Koh Samuilta jatkat lautalla Koh Phanganille (n. 20 min.). Paikallisen yhteistyökumppanimme englantia puhuva edustaja on vastassa Koh Phanganilla.

Aikatauluista johtuen saatetaan lentoa/lauttaa joutua odottamaan, ja viimeinen yö vietetään joko Koh Samuilla tai Bangkokissa.

Suosittelemme hotelleja kohteessa Koh Phangan

  •  
    Asiakasarvio**
    Rantaan: 20 m
    Keskustaan: 22 km
    Vastaanotto: 24 t
    Hissi/Kerroksia: Ei/2
    Uima-allas/L...: On/On
    Ravintola/Baari: On/On

    Santhiya Resort & Spa FFFF+

    Ylellistä ja rauhallista tunnelmaa Koh Phanganilla

    Santhiya Resort & Spa sopii korkeatasoista majoitusta ja rauhallista sijaintia etsivälle, ja on täydellin...

    Lue lisää »

    Hotellivertailu »

    Hintaesim./aikuinen 2 hengen huoneessa*
    2 145 e

    * Lähtöpäivä 24.02.2013 | Lähtöpaikka Helsinki | 15 päivää

    ** Asiakasarviota ei esitetä, jos niitä on annettu alle 20 kappaletta.