Puerto de la Cruz oli Kanariansaarten ensimmäinen todellinen rantalomakohde. Jo 1800-luvun alussa rikkaat englantilaiset matkustivat tänne; tämä historia heijastuu perinteisissä luksushotelleissa, jotka vieläkin sijaitsevat palmujen reunustamalla rantakadulla.
Hyviä ravintoloita
Tämän päivän Puerto de la Cruz on samalla kertaa sekä viehättävä aurinkolomakohde että eloisa pikkukaupunki. Täällä sijaitsevat monet Teneriffan parhaista ravintoloista. Ja ostoksia voi tehdä niin kansainvälisissä merkkiliikkeissä kuin pienissä paikallisissa leipomoissa ja lihakaupoissa.
Puuparvekkeita ja kirkkoja
Kaupungin sydämen muodostavat korttelit Plaza del Charcon aukion ja sataman ympärillä. Kujia reunustavissa taloissa on jäljellä aidot, paikallista tyyliä edustavat puuparvekkeet. Kannattaa vierailla kauniissa 1600-luvun katedraalissa Iglesia de la Peña de Franciassa, jonka välittömässä läheisyydessä on lisäksi tapas-baareja sekä taidegallerioita.
Kasvitieteellinen puutarha
Kokemisen arvoinen on myös vaellus vuonna 1788 valmistuneessa tuoksuvassa suuressa kasvitieteellisessä puutarhassa, jonne on kerätty harvinaisia kasvilajeja maailman kaikista kolkista viideltä eri mantereelta.
Tyylikkäitä merivesialtaita
Täällä voi uida sekä suositulla Playa Jardinin laavarannalla että hiljattain uusitussa Lago Martiánezin lido-uimalassa, joka muodostuu useista suurista ja tyylikkäistä merivesialtaista, jotka on suunnitellut naapurisaari Lanzaroten suuri kuuluisuus, arkkitehti César Manrique.
Loro Parque
Vetonaula, joka houkuttelee lomailijoita koko saarelta Puerto de la Cruziin, on Loro Parque. Se on suuri, trooppinen eläinpuisto miekkavalas- ja delfiiniesityksineen, gorilloineen, hai-akvaarioineen, pingviineineen, ja lisäksi siellä on pieni thaimaalainen kylä.
Vehreistä laaksoista lumihuippuisille vuorille
Puerto de la Cruzista alkava vehreä La Orotavan laakso viini-, sitrushedelmä-, avocado- ja banaaniviljelmineen ulottuu koko matkan Teiden tulivuorta ympäröivään luonnonpuistoon asti. Ylempänä maisema muuttuu pinjametsäksi ennen vaihtumista kolkon karuksi Las Cañadasin tasangoksi, joka itse asiassa on suuri tulivuorenkraatteri, jossa laava on jähmettynyt harvinaislaatuisiksi muodostelmiksi. Las Cañadas on Espanjan tunnetuin kansallispuisto, ja siellä sijaitsevan 3 718 metriä korkean Teiden huippu on usein lumen peitossa.
Opastettu retki Teidelle
Voit ostaa kauttamme lippuja Loro Parqueen, jolloin sinun ei tarvitse jonottaa sisäänpääsyä. myymme myös yhdistelmälippuja, jotka sisältävät sisäänpääsyn sekä Loro Parqueen sekä Siam Parkin vesipuistoon Etelä-Teneriffalla. Lisäksi järjestämme joka viikko opastetun retken Teidelle ja Las Cañadasiin. Lue lisää kuvan yhteydessä sijaitsevalta "Retket"-välilehdeltä.