Huoneistohotelli Punta del Rey sijaitsee kotkanpesän lailla rannan ja Puerto Ricon huvivenesataman yläpuolella. Sijainti on ehdotonta huippua, monen mielestä jopa Puerto Ricon hotelleistamme paras.
Punta del Rey on ollut pohjoismaalaisten suosikki jo monen vuoden ajan, ja ilolla voimme todeta, että hotelli on vielä parantunut entisestään. Aurinkotuolit ovat uudet ja allasalue on saanut uuden terrakotan värisen laatoituksen ja pienen puuterassin uima-altaan ympärille. Allasbaari on avoinna päiväsaikaan.
Punta del Reyn tunnelma on rento ja luonteva, ja hotellin työntekijöistä moni on työskennellyt hotellissa vuosia.
Sijainti tarjoaa runsaiden aurinkotuntien lisäksi hienon ja joskus jopa henkeäsalpaavan näköalan allasalueelta ja parvekkeilta merelle ja laaksoon.
Punta del Reystä kävelet sillan ylitse, alas portaita pitkin, ja pian oletkin jo rannan, ravintoloiden ja kauppojen äärellä.
Huoneistoissa on uudet tekstiilit, ja osa huonekaluista on vaihdettu uusiin. Rottinkikalustein kalustetuilta parvekkeilta on merinäköala. Kaksioissa ja kolmioissa on suuret kulmaparvekkeet ja niillä kaksi aurinkotuolia.
Perushintaan sisältyy: Majoitus huoneistossa, ei aterioita.
Huoneistot
Yksiö 2–3 hengelle, yhdistetty makuu-/olohuone sekä parveke.
Kaikissa huoneistoissa on keittokomero, kahvinkeitin ja leivänpaahdin, kylpy/suihku ja wc, taulu-tv satelliittikanavin sekä merinäköala.
Hiustenkuivain, tuuletin, silitysrauta ja vedenkeitin lainattavissa.
Siivous: 5 krt/vk
Lisätietoja
Rakennettu/uudistettu: 1986/2010. 131 huoneistoa. 2 rakennusta. Tallelokero n. 15 e/vk.
Vastaanotossa kolikoilla toimiva tietokone, jossa internetyhteys, n. 1 e/10 min.
*Portaita rantaan ja keskustaan.
**Syvyys 140 cm.
***Kesäaikana ravintola on suljettu ja allasbaari on avoinna päivittäin klo 10.00–18.00.
Pieni taajama, läpiajoliikennettä. Liikenne häiritsee runsaasti osaa huoneistoista. Paikallinen luokitus: 2.
Osoite
Avenida Mogán s/n, Puerto Rico.
Puhelin
+34-928 56 00 81.