Kartta

Sää

Lomakompassi.fi
  • Tähän ei ole vielä lisätty vinkkiä. Ole ensimmäinen ja lisää oma vinkkisi.

  • Kirjoita uusi vinkki
Lisää lomavinkkejä »

Valitse lomakausi

Cruz de Tejeda

Lähemmäksi Gran Canarian keskipistettä on tuskin mahdollista päästä. Cruz de Tejeda sijaitsee ylhäällä vehreillä vuorilla ja sieltä on suurenmoiset näkymät laaksoihin, pinjametsiin, pikkukyliin ja vaelluspoluille. Täällä asut käsinpoimitussa parador-hotellissa, joka sijaintinsa ja tunnelmansa johdosta on valittu Uniikit hotellit -listallemme.

Hotelli Parador Cruz de Tejeda sijaitsee vuorenrinteellä, 1560 m meren pinnan yläpuolella. Se rakennettiin 1930-luvulla sulautumaan ympäröivään kauniiseen luontoon. Hotelli on sittemmin uudistettu tämän päivän tarpeita vastaavaksi nykyaikaiseksi ja romanttiseksi hotelliksi. Hotellin pienessä spassa on uima-allas, osittain ulko- osittain sisätiloissa.

Parador-hotelliin sopivaa tyyliä
Se, että hotelli on ns. parador-hotelli, takaa itsessään jo mieleenpainuvia kokemuksia. Tämä korkeatasoista hotelleista koostuva ketju perustettiin Espanjan valtion toimesta jo 1930-luvulla vilkastuttamaan matkustusintoa. Hotellit ovat joko historiallisiin rakennuksiin sijoitetut tai – kuten tässä tapauksessa – yhdistävät mukavuuden erityisen luonnonkauniiseen sijaintiin

Vuoristovaelluksia
Mikäli kaipaat vielä lähemmäksi luontoa, laita vaelluskengät jalkaasi ja lähde ulos. Cruz de Tejedasta lähtee useita, pidempiä ja lyhyempiä, vaellusreittejä. Näissä korkeuksissa vuoristoilma on raikkaampaa ja virkistävämpää kuin alhaalla meren äärellä, mikä sopii täydellisesti vaeltamiseen.

Tejedan vuoristokylä
Hotellin lisäksi Cruz de Tejedassa on vain yksi ravintola sekä turisteille tarkoitettu tori. Enemmän toimintaa löytyy Tejedan idyllisestä vuoristokylästä, joka sijaitsee alempana kahdeksan kilometrin päässä. Kylä on tunnettu mantelipuistaan, jotka voit nähdä täydessä kukassaan, mikäli matkustat alueelle helmikuussa. Tejedassa on myös muutamia ravintoloita, joissa tarjoillaan kanarialaisia erikoisuuksia.

Suosittelemme vuokra-autoa
Koska lentokenttäkuljetuksia Las Palmasin lentokentän ja Cruz de Tejedan välillä ei ole saatavissa kauttamme, suosittelemme auton vuokraamista koko loman ajaksi. Saat auton käyttöösi heti lentokentältä ja voit näin helposti kulkea saaren rannoille, ostoksille, nähtävyyksille, golfkentille, vaelluspoluille ja kaikkiin muihin ihaniin paikkoihin, joita monipuolisella Gran Canarialla on tarjota. Lue lisää autonvuokrauksesta »

Yhdistä aurinkolomaan
Mielenkiintoisen kahden viikon loman saat yhdistämällä viikon Cruz de Tejedan lomaan toisen viikon jossain Gran Canarian rantalomakohteista. Voit valita vapaasti kaikista saaren lomakohteistamme ja hotelleistamme. Yhdistelmäloman voit varata netistä klikkaamalla Varaus ja valitsemalla tämän jälkeen vaihtoehdon "Yhdistelmälomat".

Arvioitu lentoaika:

Helsingistä n. 6 t.

Lentokenttäkuljetus

Lentokenttäkuljetusta ei ole varattavissa, autonvuokrausta suositellaan.

Opas on vastassa lentokentällä. Lentokentältä Cruz de Tejedaan n. 48 km.

Suosittelemme hotelleja kohteessa Cruz de Tejeda

  • Uniikki hotelli
    Asiakasarvio**
    Rantaan: 43 km
    Keskustaan: 43 km
    Vastaanotto: 24 t
    Hissi/Kerroksia: On/5
    Uima-allas/L...: On/Ei
    Ravintola/Baari: On/On

    Parador Cruz de Tejeda FFFF+

    Luonnonläheinen Parador-hotelli ja hyvää ruokaa

    Luonnon keskellä asuminen saa tässä 1560 metrin korkeudessa, lähellä idyllistä Tejedan vuoristokylää sija...

    Lue lisää »

    Hotellivertailu »

    Hintaesim./aikuinen 2 hengen huoneessa*
    795 e

    * Lähtöpäivä 12.12.2012 | Lähtöpaikka Helsinki | 8 päivää

    ** Asiakasarviota ei esitetä, jos niitä on annettu alle 20 kappaletta.