Perheystävällinen Iskar on pidetty hotelli sijaintinsa, hotellialueensa ja tunnelmansa ansiosta. Täällä mukavuus on ylellisyyttä tärkeämpää. Parasta hotellissa, kysytään sitten hotellin suuremmilta tai pienemmiltä vierailta, on sen kolme vesiliukumäkeä.
Oranssissa liukumäessä lasketaan spiraalimaisissa kierteissä, sinisessä voi kilpailla kaverin kanssa ja punaisessa mennään hieman rauhallisemmin. Pienimmille on oma mustekalan muotoinen liukumäki lastenaltaan puolella ja vauva-altaassa on varjostava katos.
Iskarin isossa uima-altaassa on runsaasti tilaa leikkiin ja hauskanpitoon. Alueella on myös ravintola ja baari, jossa tarjoillaan välipaloja ja pikkupurtavaa. Rentoutumiseen sopii pienempi allasalue, jolla on vain tusinan verran aurinkotuoleja.
Vaihtoehtona allasleikkeihin on hotellialueen suuret nurmikentät, joilla lapset voivat myös leikkiä. Havupuut, pensaat ja lehtipuut luovat mukavaa varjoa keskipäivän helteessä.
Yksi suosikkipaikoista on lentopallokenttä, jota käytetään myös hiekkalaatikkona, silloin kun kukaan ei pelaa. Kaikki 4–12-vuotiaat lapset voivat osallistua Iskarin oman kansainvälisen lastenkerhon toimintaan. Kerhossa järjestetään leikkejä, pelejä ja monenlaista muuta huvia. Lastenkerho on avoinna muutaman tunnin päivässä. Muutamana päivänä viikossa hotelli Iskar järjestää viihdeohjelmaa.
Vastaanoton alueella ja ravintolassa on maksuton langaton internetyhteys.
Huoneistoihin majoittuvat voivat varata lisämaksusta aamiaisen (noutopöytä). Puolihoito (päivällinen noutopöydästä) on kaikkien asiakkaiden varattavissa. Kaikille alle 13-vuotiaille lapsille on tarjolla erillinen lounasbuffet (sis. pizzaa, pastaa sekä salaatteja) sekä tuoremehua ja jäätelöä iltapäivisin – täysin ilmaiseksi!
Perushintaan sisältyy: Majoitus huoneistossa, ei aterioita. Majoitus hotellihuoneessa, aamiaispöytä.
Huoneet
– Yhden hengen hotellihuone 1 hengelle.
– Kahden hengen hotellihuone 2–3 hengelle.
– Kolmen hengen hotellihuone 3–4 hengelle. Parivuode ja normaali vuode.
Kaikissa huoneissa on kylpy/suihku ja wc, jääkaappi, puhelin, satelliitti-tv, radio, ilmastointi ja parveke. Kolmen hengen hotellihuoneissa toinen vuode on parivuode.
Siivous 7 krt/vk.
Huoneistot
– Yksiö 2–4 hengelle, yhdistetty olo-/makuuhuone.
– Kaksio 2–5 hengelle, makuuhuone ja olohuone.
Kaikissa huoneistoissa on kylpy/suihku ja wc, pieni keittosyvennys, kahvinkeitin, mikroaaltouuni, leivänpaahdin, hiustenkuivain, puhelin, satelliitti-tv, radio, ilmastointi ja parveke tai maaparveke.
Siivous 7 krt/vk.
Lisätietoja
Rakennettu/uudistettu: 1970/2008. 59 huonetta/95 huoneistoa kahdessa rakennuksessa. Tallelokero n. 35 e/vk. Silitysrauta ja -lauta lainattavissa.
*Tarkoittaa allas- ja snackbaaria.
Lastenbuffet, virvoitusjuomia sekä jäätelöä maksutta, erikseen ilmoitettavina aikoina kaikille alle 13-vuotiaille.
Ranta-alue, läpikulkuliikennettä. Läheisten baarien musiikki ja yöelämä häiritsevät. Paikallinen luokitus: ***.
Osoite
Sunny Beach.
Puhelin
+359-554-229 39/08.