Kestävä matkailu
Matkailemalla laajennamme omaa maailmankuvaamme, tutustumme vieraisiin kulttuureihin ja uusiin ihmisiin. Toisinaan lomamatka tuo vain kaivatun hengähdystauon arkeen. Tarkoituksesta riippumatta matkailu houkuttaa yhä useampia.
Matkailu on yksi nopeimmin kasvavista toimialoista maailmassa. Matkailulla on myös maailmanlaajuiset vaikutukset ympäristöön, kohdemaihin ja niiden ihmisiin. Hyvässä ja pahassa.
Ilmastonmuutos on yksi aikamme suurimmista haasteista. YK:n World Tourism Organizationin mukaan matkailu aiheuttaa noin viisi prosenttia globaalista hiilidioksidikuormasta.
Kohdemaiden asukkaiden kannalta on elintärkeää, että ympäristöstä ja paikallisista voimavaroista pidetään huolta. Turmeltumaton ympäristö ja hyvinvoiva paikallisyhteisö vetävät puoleensa myös matkailijoita.
Ilmastoon, ympäristöön ja sosiaaliseen vastuuseen liittyvät seikat ovat vakavasti otettavia kysymyksiä. Matkailuelinkeinolle ne ovat toiminnan jatkamisen ja positiivisen kehityksen edellytys.
Meidän haasteemme on maksimoida matkailun positiiviset vaikutukset kohdealueille ja siellä asuville ihmisille. Samaan aikaan meidän tulee minimoida ne negatiiviset vaikutukset, joita lentoliikenne ja muu matkailutoiminta aiheuttaa.
Näillä sivuilla kerromme, miten Finnmatkat työskentelee näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
Lomamatkan valinnassa ympäristöasiat voivat olla tärkeä kriteeri. Katso, minkälaisia kysymyksiä lomalle lähtö Makkosen perheessä herättää.