Olemme valinneet Krabin ja Phuketin romanttisimmat saaret ja kauneimmat rannat juhlienne näyttämöksi. Hääpakettiin kuuluu oma hääsuunnittelija, joka räätälöi tapahtuman yhdessä hääparin kanssa.
HääseremoniaHääpari voi valita seremoniamestarin johdatuksella tapahtuvan tilaisuuden rannalla tai seremonian buddhalaisessa temppelissä, jossa munkki siunaa hääparin. Molemmissa on kyse romanttisesta juhlasta, ei virallisesta tai juridisesti pätevästä avioliittoon vihkimisestä.
Helpointa on järjestää virallinen vihkiminen kotona Suomessa ja pitää ainoastaan seremoniallinen häätilaisuus Thaimaassa. Halutessanne kuitenkin myös virallinen avioituminen on mahdollista.
Kirkollinen vihkiminenThaimaassa toimiva suomalainen evankelis-luterilaisen kirkon pappi voi suorittaa vihkimisen. Lisätietoja ja ohjeita löytyy kirkon nettisivuilta »
Siviilivihkiminen thaimaalaisessa maistraatissaLaillisen siviilivihkimisen prosessi on Suomen kansalaisille melko aikaavievä ja mutkikas. Henkilökohtainen käynti suurlähetystössä Bangkokissa on välttämätön. Siellä käsitellään tarvittavat asiakirjat, jotka on allekirjoitettava ja hyväksyttävä. On varauduttava siihen, että tämä kestää vähintään kaksi työpäivää. Kaikki asiakirjat on käännettävä ja lähetettävä Thaimaan ulkoasiainministeriöön. Tämän jälkeen vaaditaan käyntiä paikallisessa ”Amphur”- virastossa, jossa asiakirjat allekirjoitetaan. Viimeiseksi kaikki asiakirjat on vielä käännettävä thaista suomeksi. Tämän jälkeen ne hyväksytään Suomessa.
Käsittelyn kustannukset ovat noin 800 euroa. Kulut koostuvat asiakirjojen käsittelystä, virallisista käännöksistä, kuljetuksista jne. Lennot ja hotelli Bangkokissa eivät kuitenkaan sisälly tähän arvioon, vaan henkilökohtainen käynti suurlähetystössä on järjestettävä erikseen.
Oma hääsuunnittelijaHääpakettiin kuuluu hääsuunnittelijan palvelu. Hääsuunnittelija auttaa yksityiskohtien kanssa ja järjestää kaiken tarvittavan, kuten luvat, tulkit, valokuvaukset, kuljetukset ja ateriat. Hääsuunnittelijan kanssa voi olla yhteydessä suoraan sähköpostitse joko englanniksi tai ruotsiksi, toki tarvittaessa me Finnmatkoilla toimimme välikätenä ja tulkkiapuna.Lue lisää hääsuunnittelijasta ja hänen tiimistään »
Toimi näin kun haluat järjestää ikimuistoiset häät Thaimaassa:Tutustu alla oleviin hääpaketteihimme ja mieti, millaiset unelmahäät haluaisit ja missä haluaisit ne järjestää. Täytä tämän jälkeen yhteydenottolomake ja merkitse siihen Finnmatkojen matkavarausnumerosi. Voit tietenkin ottaa meihin yhteyttä myös ennen matkavarausta – suunnitellaan teille yhdessä ikimuistoinen häämatka!
Ao Nangin alueella on useita kuvankauniita ja osin koskemattomia rantoja, joilla voi järjestää unelmahäät. Täällä tunnet olevasi paratiisissa.
Lue lisää »
Surin Beach on yksi Phuketin alueella sijaitseva kaunis ja tyylikäs ranta, joka tarjoaa upeat näkymät auringonlaskun aikaan.
Erikoinen buddhalainen hääseremonia Wat Bang Riemin temppelissä.