Opaskoulutus, Blue Academy kurssi on lyhyt – olenko sen käytyäni valmiiksi koulutettu?
Blue Academy Travel School antaa sinulle pelkästään perustietoa oppaan työstä, toiminnan suuntaviivoista ja yrityksestämme. Työskentelet lomakohteessa aluksi harjoittelijana, minkä jälkeen opit asioita tekemällä niitä − luonnollisesti asiantuntevassa ohjauksessa. Siksi on tärkeää, että olet rohkea ja uskallat asettaa itsellesi haasteita ottamalla hoitaaksesi uusia tehtäviä.
Olenko koko ajan samassa lomakohteessa?
Meillä on kaksi lomakautta, talvi ja kesäkausi, joten tavallisesti olet vuoden aikana vähintään kahdessa lomakohteessa. Saatat myös olla vielä useammassa kohteessa myyntitilanteesta riippuen. Siirrämme tietysti oppaitamme paikasta toiseen, jos heitä tarvitaan enemmän esimerkiksi Kreetalla kuin Korfulla.
Kuka maksaa matkat Suomesta ja takaisin Suomeen lomakohteissa oleskelujen välillä?
Finnmatkat maksaa kaikki lomakohteiden väliset työmatkat.
Missä lomakohteissa uudet oppaat yleensä työskentelevät?
Se riippuu siitä, milloin aloitat työsi. Esimerkiksi talvikaudella suurin osa asiakkaistamme matkustaa Kanariansaarille, joten on erittäin todennäköistä, että aloitat työsi juuri siellä. Kreeta on puolestaan yksi kesäkauden suurimmista kohteista. Sijoitamme oppaat kausittain sinne missä heitä eniten tarvitaan.
Kuinka pitkään olen tietyssä lomakohteessa?
Se vaihtelee riippuen kohteesta. Tiettyjen lomakohteiden kausi on pitkä (esimerkiksi maaliskuusta lokakuuhun), kun taas toisten kohteiden kausi on lyhyempi (esimerkiksi toukokuusta syyskuuhun).
Kuinka usein pääsen matkustamaan kotiin?
Meillä on kaksi lomakautta, talvi ja kesäkausi, joten tavallisesti olet vuoden aikana vähintään kahdessa lomakohteessa. Vuoden työskentelyn jälkeen sinulla on oikeus viiden viikon lomaan ja suurissa lomakohteissa sinulla on usein mahdollisuus pitää lomasi lomakauden aikana. Pienemmissä lomakohteissa lomat pidetään kesä- ja talvikauden välillä. Usein monet oppaamme päättävät viettää lomansa muissa lomakohteissa sen sijaan, että he matkustaisivat kotiin Suomeen. Lomasuunnitelmat laaditaan jokaisessa lomakohteessa erikseen.
Miten oppaat asuvat?
Useimmiten useampi opas asuu yhdessä (ja useimmiten pohjoismaisten työtovereiden kanssa) huoneistossa, jossa sinulla on oma makuuhuone, mutta jossa huoneiston muut mukavuudet ovat yhteisessä käytössänne.
Voinko toivoa johonkin tiettyyn lomakohteeseen?
Kyllä, yhden kauden jälkeen sinulla on mahdollisuus toivoa työskentelykohdetta ja pyrimme täyttämään toivomukset. Kaikki kuitenkin riippuu lomakohteen henkilökunnan tarpeesta, pätevyydestä, kokemuksesta ja kansallisuudesta (asiakkaamme tulevat kaikista Pohjoismaista, minkä on määrä heijastua kulloisenkin henkilökunnan koostumukseen).
Voinko ottaa poika- tai tyttöystävän tai perheen mukaan?
Se ei ole toimintatapojemme mukaista, ja on myös käytännössä usein mahdotonta toteuttaa. Samoin mikäli Sinulla on lemmikkieläimiä toivomme, että ymmärrät niiden hoidon olevan oppaan työssä kohteissa lähes mahdotonta.