Auringonotossa on syytä maltillisuuteen. Meidän suomalaisten, useimmiten vaaleahipiäisten ihmisten on syytä välttää äärimmäistä auringossa oleskelua, jottei ihomme joutuisi alttiiksi liialliselle UV-säteilylle ja palaisi.
Maapallon ilmakehässä on noin 20 km:n korkeudella otsonikerros, joka estää auringon polttavan ultravioletti- eli UV-säteilyn pääsemästä esteettä maapallon pinnalle. Ihmisen toiminnan, saasteiden ja ympäristöpäästöjen lisääntymisen myötä otsonikerros on paikoittain ohentunut tai siihen on tullut jopa ”reikiä”. Otsoni on yksi ilmakehän tärkeimmistä kaasuista.
Haitallisen UV-säteilyn määrä ilmoitetaan YK:n suositusten mukaisesti joka puolella maailmaa samalla tavalla, käyttäen yhtä lukua eli UV-indeksiä. Sillä tarkoitetaan ihon punehtumisen kannalta merkityksellisen säteilyenergian määrää. Se on suhdeluku, joka kertoo UV-säteilyn puolen päivän aikaan. UV-indeksin arvolla 0-2 säteilyn voimakkuus on heikkoa, 3-5 kohtalaista, 6-7 voimakasta, 8-10 hyvin voimakasta, 11+ äärimmäisen voimakasta. Suojautumistarve alkaa indeksin saavuttaessa arvon 3. Voimakkaan säteilyn varoitus annetaan arvolla 6.
Aurinko paistaa voimakkaimmin keskipäivällä 11 ja 15 välillä. Kannattaa muistaa, ettei ohut pilvipeite estä UV-säteilyä. Viisas hakeutuu varjoon polttavan auringon alta. Vesi, hiekka ja lumi heijastavat UV-säteilyä ja lisäävät sen annosta. Pitkään snorklatessa on siksi suositeltavaa laittaa päälle teepaita, sillä se estää 90 % UV-säteilystä.
Säteilyltä on syytä suojautua, kun indeksi on 3 tai suurempi. Suomessa UV-säteilyn määrä vaihtelee keskitalven 0:sta kesä-heinäkuun 5-7:ään. Suosituissa lomakohteissa Välimerellä, Kanariansaarilla ja Thaimaassa indeksi on miltei aina yli 3, ja voimakkaimmillaan jopa yli kaksinkertainen Suomen kesään verrattuna. Kesäkuussa keskipäivällä saa Kanariansaarilla 7 minuutissa ja Sri Lankassa 4 minuutissa saman annoksen UV-säteilyä kuin Suomessa 25 minuutissa. Nyrkkisääntönä voidaan myös sanoa, että mitä korkeammalta zeniitistä aurinko paistaa, sitä enemmän UV-säteilyä tulee maahan.
Lapset ovat paljon aikuisia herkempiä UV-säteilyn iho- ja silmävaikutuksille. Alle 2-vuotiaat lapset pitää suojata kokonaan auringon suoralta säteilyltä. Vauvaikäisille ei suositella suojavoiteita, sillä niissä olevat kemikaalit saattavat imeytyä vauvan ihon läpi elimistöön. Yli 2-vuotiaat on suojattava vaatteilla, hatuilla ja aurinkolaseilla sekä lapsille sopivin suojavoitein. Suojavoiteiden antama suoja UV-säteilyä vastaan on vain suhteellinen, vaikutuksia hidastava. Aurinkovoidetta tulisi levittää reilu kerros ennen ulosmenoa ja lisätä uusi kerros 15-30 minuutin auringossa oleskelun jälkeen. Lisäkerroksia tarvitaan myös uinnin, ihon pyyhkeellä kuivaamisen tai hikoilun jälkeen. Aikuisten tulisi käyttää voiteita, joiden suojakerroin on vähintään 15, mieluummin enemmän. Lapsille käytetään tätäkin voimakkaampia suojakertoimia. Jos iho alkaa punottaa, olet saanut liikaa aurinkoa. Silloin on syytä väistyä viisaasti varjoon tai sisälle siestalle.
Esimerkki UV-indeksitietoja Finnmatkojen kohteista 10.4.2007Kreikka, Rodos 6Kanariansaaret, Las Palmas 9Thaimaa, Phuket 14Intia, Goa 14Lähteet: Ilmatieteen laitos www.fmi.fi ja Syöpäjärjestöt www.cancer.fi
Oppaamme ovat lentokentällä vastassa toivottamassa sinut tervetulleeksi ja saat lomakohteen tietopaketin ja Palvelukortin, johon on koottu oppaiden yhteystiedot. Lomakohteissa, joissa ei ole Finnmatkojen omaa henkilökuntaa, on paikallinen edustajamme sinua vastassa lentokentällä. LentokenttäkuljetusLentokenttäkuljetus on maksullinen useimmissa lomakohteissamme. Matkaa varatessasi voit valita, haluatko lentokenttäkuljetuksen vai siirrytkö hotelliin omin neuvoin. Lentokenttäkuljetuksen meno-paluuhinta on lomakohteesta riippuen 10–15 e/aikuinen ja 5–7 e/lapsi (2–11 v). Äkkilähtömatkoilla ja pelkillä lennoilla kuljetuksen hinta vaihtelee.
Silloin kun lomakohteen lentokentältä hotelliin siirrytään venekuljetuksella tai lentäen, sisältyy lentokenttäkuljetus pääsääntöisesti matkan hintaan. Näistä poikkeuksista samoin kuin siitä, jos lomakohteeseen/hotelliin ei ole saatavissa Finnmatkojen lentokenttäkuljetusta, mainitaan lomakohteen tai hotellin esittelyssä. Jos olet varannut lentokenttäkuljetuksen tai se sisältyy matkan hintaan, oppaamme ohjaavat sinut oikeaan hotellibussiin. Ennen bussin lähtöä opas kertoo tärkeimmistä loman aluksi huomioitavista asioista ja bussin reitistä. Opas ei ole mukana bussimatkalla. Jos et ole varannut valinnaista lentokenttäkuljetusta tai sitä ei ole saatavilla, ota lentokentällä yhteys oppaisiimme. He auttavat vuokra-auton tai taksin löytämisessä.Kotimatkalle lähdettäessä Finnmatkojen oppaat ovat lentokentällä hotellibusseja vastassa. He opastavat oikeille lähtöselvitystiskeille ja pitävät huolen siitä, että kaikki pääsevät varmasti ja turvallisesti kotimatkalle.Kuljeta lääkkeet, särkyvät esineet ja arvotavarat bussin matkustamossa. Finnmatkat ei vastaa bussin tavaratilasta kadonneista arvotavaroista.
Mikäli matkatavarasi eivät saavu lomakohteeseen kanssasi samanaikaisesti tai jos matkalaukkusi on vahingoittunut lennon aikana, on asiasta täytettävä vahinkoilmoitus (PIR) jo lentokentällä. Apua ilmoituksen tekemiseen saat joko lentoyhtiön tai Finnmatkojen edustajalta. Saat ilmoituksesta itsellesi kopion. Säilytä se huolellisesti lentoyhtiölle mahdollisesti tehtävää korvaushakemusta varten.Mikäli lennolle mukaan otettu golfbägi tulee perille myöhässä, lentoyhtiö korvaa vain golfvarusteiden vuokran myöhästymisen ajalta.
Lentoyhtiöiden matkustajia ja matkatavaroita koskevat yleiset kuljetusehdot ovat saatavissa ao. lentoyhtiöstä tai lentoyhtiön internetsivuilta. Lentoyhtiöiden korvausvastuuta säätelee myös Montrealin yleissopimus.
Hotellivuorokausi alkaa yleensä noin klo 15, mihin asti huoneita voidaan siivota. Varaudu siihen, että jos hotelliin saavutaan aamupäivällä tai puoliltapäivin, voit joutua odottamaan huoneesi siivousta. Poikkeuksellisesti Espanjassa huoneen voi saada tulopäivänä vasta klo 17.
Useat hotellit pyytävät sisäänkirjoittautumisen yhteydessä takuumaksun eli palautettavan pantin esim. tallelokeron avaimesta tai ilmastoinnin ja TV:n kaukosäätimestä. Takuumaksu saatetaan pyytää myös vastaisen hotellilaskun (esim. minibaari-, baari-, ravintola-, puhelinlaskut) katteeksi tai kattamaan mahdolliset asiakkaan aiheuttamat vahingot huoneistossa. Takuumaksu suoritetaan yleensä luottokortilla tai käteisellä.
Hotelleissa on erilaisia huoneita ja huoneistoja. Lue lisää
Hotelliesittelyjen yhteydessä kerrotaan matkan perushintaan sisältyvät ateriat. Lue lisää
Joidenkin hotellikuvien kohdalla on valokuvausteknisistä syistä käytetty laajakulmaobjektiivia. Tämä saattaa muuttaa kuvan mittasuhteita niin, että huoneet tai esim. allasalue näyttävät todellista suuremmilta.
Hotellin huoneet/huoneistot voivat poiketa toisistaan, joten huonekuvat ovat esimerkkejä jostakin ao. hotellin huonetyypistä.
Hotelliesittelyssä mainitut rakennustyömaat, vilkasliikenteiset kadut ja risteykset, läheinen lentokenttä, baari, hotellien musiikkiohjelma ja teemaillat yms. saattavat aiheuttaa meluhaittaa huoneeseen asti. Lue lisää
Hotelliesittelyssä on esitelty huoneen tai huoneiston varustetaso sekä hotellin palvelut. Lue lisää
Lämmitys ja ilmastointi, silloin kun sellainen on, mainitaan hotellitiedoissa, samoin kuin hotellin siitä mahdollisesti veloittama lisämaksu. Lue lisää
Hotellihuoneet suurkaupungeissa ovat yleensä melko pieniä, niissä on kokolattiamatot ja mahdollinen parveke on usein pieni ja kalustamaton. Näköala voi olla viereiseen rakennukseen tai takapihalle. Suurkaupungissa liikenne aiheuttaa aina jonkin verran häiriötä.
Finnmatkojen oma hotelliluokitus vertaa lomakohteen eri hotelleja keskenään. Lue lisää
Lomakohteiden luonne vaihtelee huomattavasti eri vuodenaikoina. Lue lisää
Huoneiden tai huoneistojen kevyt yleissiivous tehdään joko aamu- tai iltapäivällä. Huoneistohotelleissa ei astianpesu yleensä kuulu siivoukseen. Joissakin huoneistohotelleissa roskat voi joutua viemään itse ulos ja wc-paperia voi joutua hankkimaan lisää. Lakanat ja pyyhkeet vaihdetaan tavallisesti keskitason hotelleissa kerran viikossa. Joissakin huoneistohotelleissa asiakas saattaa joutua itse sijaamaan sängyt siivoojien toimitettua huoneistoon puhtaat vuodevaatteet paketissa. Huoneistohotelleissa siivouskerrat (mukaan lukien tulosiivous) per viikko mainitaan yleensä hotellitiedoissa. Ellei mainintaa ole, on siivouskertoja viisi per viikko.
Hotellin uima-allas on käytössä päivittäisen vedenpuhdistuksen ja huollon vuoksi sekä asiakasturvallisuussyistä vain päiväsaikaan, yleensä klo 8-10 alkaen klo 18-20 asti. Joissakin hotelleissa Italiassa uima-allas ei ole käytössä siestan aikaan. Uima-allas on lämmitetty vain, jos siitä on maininta hotelliesittelyssä. Lämmitetynkin altaan veden lämpötila on usein vain 20 astetta. Hotellitiedoissa mainittu lastenallas voi joissakin tapauksissa olla jollakin tavalla erotettu tai aidattu osa aikuisten altaasta.
Vedenjakeluun saattaa tulla keskeytyksiä tai vettä voidaan säännöstellä joissakin lomakohteissa. Monet hotellit käyttävät aurinkoenergiaa veden lämmittämiseen ja kuuman veden lämpötila voi silloin epävakaisemmalla säällä olla alhaisempi. Huippusesongin aikaan voi vedenpaine ajoittain laskea kovan kulutuksen vuoksi. Sähköjännite on kerrottu lomakohteen esittelyn yhteydessä ja joissakin maissa sähkölaitteiden käyttöön tarvitaan adapteri. Sähkökatkokset ovat lomakohteissa tavallisempia kuin kotona.
Normaalin vuoteen koko on yleensä noin 80 x 180/190 cm. Lisävuode sijataan usein joko sohvalle tai kokoontaitettavaan sänkyyn ja se on kooltaan yleensä pienempi ja mukavuudeltaan vaatimattomampi kuin normaali vuode. Lue lisää
Yhden hengen majoitusta on saatavissa rajoitetusti. Hotellista riippuen yhden hengen majoituksen varannut voidaan sijoittaa joko yhden hengen huoneeseen tai hän saa kahden hengen huoneen omaan käyttöönsä. Yhden hengen huoneiden koko on pienempi ja niiden taso ja sijainti hotellissa tavallisesti jonkin verran vaatimattomampi kuin kahden hengen huoneiden.
TervetulotilaisuusTervetulotilaisuus loman alkaessa järjestetään Blue Village- ja Blue Star -hotelleissa. Asiakkaat kaikista hotelleista ovat erittäin tervetulleita mukaan. Jos lomakohteessa ei ole Blue Village- tai Blue Star -hotellia, ilmoitamme saapumisen yhteydessä, missä tervetulotilaisuus järjestetään.
Opaspäivystykset hotelleillaFinnmatkojen oppaat ovat tavattavissa Blue Village- ja Blue Star -hotelleissa viikon jokaisena päivänä. Useissa lomakohteissa oppaat päivystävät lisäksi isommissa hotelleissa noin kolmesti viikossa. Ilmoitamme palveluajat lomakohteeseen saavuttaessa. Hotellista riippumatta Finnmatkojen asiakkaat ovat tervetulleita tapaamaan oppaita kaikkina palveluaikoina.
Henkilökohtainen tapaaminen Erikoistilanteissa voit myös sopia Guide Onlinen kautta henkilökohtaisen tapaamisen oppaan kanssa. Näin voimme parhaiten auttaa sinua tavallisesta poikkeavissa tilanteissa kuten viranomaisasioissa ja muissa tulkkausapua tai paikallistuntemusta vaativissa asioissa.
Saapuessasi saat tervetulopaketissa kätevän taskuoppaan lomakohteesta. Taskuopas sisältää hyviä lomavinkkejä retkistä ja monista tutustumisen arvoisista paikoista, kivoista ravintoloista sekä paljon käytännöllistä tietoa paikallisista oloista.
Voit halutessasi tutustua taskuoppaan sisältöön jo etukäteen netissä. Löydät oppaan lomakohteen esittelysivulta.
Kaikki tärkeimmät faktat kuten oppaiden yhteystiedot, retkiohjelman ja kotiinlähtöön liittyvät tiedot on koottu myös hotellissasi olevaan Finnmatkojen informaatiokansioon. Kansio sijaitsee vastaanoton läheisyydessä. Lue lisää lomapalveluistamme
Joitain retkiä on varattavissa jo ennakkoon, joitain vain lomakohteessa. Lomakohteessa retket maksetaan yleensä paikallisella valuutalla. Retkihintaan ei sisälly ateriaa, ellei sitä erikseen mainita. Asiakas maksaa hintaan sisältyvän aterian ruokajuomat yleensä erikseen. Pääsääntöisesti 2–11- vuotiaat saavat lapsialennuksen retkihinnasta, ellei lomakohteen retkiohjelmassa muuta mainita. Ikärajasta riippumatta ilmaiseksi retkeileville lapsille ei varata omaa istumapaikkaa retkibussissa ja mahdolliset ateriat maksetaan erikseen. Retkiä järjestetään, mikäli ilmoittautuneita on riittävä vähimmäismäärä. Retken peruuntuessa oppaamme pyrkivät tarjoamaan korvaavan, ei kuitenkaan välttämättä suomenkielellä opastetun, retken peruuntuneen tilalle.Retkiohjelma voi vaihdella kauden aikana. Vene- ja meriretkillä on aina säävaraus. Pidätämme oikeuden muutoksiin retkiohjelman, sekä retkien sisällön ja hintojen suhteen.
Mikäli olet varannut Tema-kiertomatkan tai risteilyn jälkeen lisäviikon, voit joutua odottamaan kuljetusta hotelliin esim. lentokentällä. Joissakin tapauksissa kuljetukset voidaan järjestää taksilla tai minibussilla ilman opasta. Muilla yhdistelmämatkoilla lomakohdetta vaihdetaan omatoimisesti ja siitä aiheutuvat kustannukset maksaa asiakas itse, ellei yhdistelmämatkan esittelyssä muuta mainita. Joissakin tapauksissa lomakohteen vaihto voi tapahtua lentokenttäkuljetusten yhteydessä joko lisämaksusta tai ilman lisämaksua.
Säilytä arvoesineitä hotellin tallelokerossa. Passista kannattaa ottaa valokopio passin katoamisen varalta.
Pankki- ja luottokorttinumerot sekä yhteystiedot on hyvä merkitä muistiin mahdollisen katoamisilmoituksen varalta. Vakuutusyhtiöt vaativat yleensä paikan päällä tehdyn poliisiraportin esim. varastetuista tavaroista.
Etelän lomakohteissa aurinko on paljon voimakkaampi kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet. Käytä aurinkosuojavoidetta, jossa on sopiva suojakerroin. Muista myös nauttia riittävästi nestettä (pullotettua vettä) ja suojata pääsi päähineellä.
Useimmissa lomakohteissa on kiekuvia kukkoja sekä vapaana juoksevia kissoja ja koiria (etenkin Thaimaassa, Kreikassa ja Turkissa). Parhaimmissakin hotelleissa saattaa olla muurahaisia ja torakoita.
Mikäli huoneessasi on kutsumattomia kotieläimiä, ilmoita siitä oppaalle. Jos tiedät olevasi herkkä hyttysten pistoille, on hyttyskarkote syytä ottaa mukaan jo Suomesta. Hyönteiset voivat levittää tropiikissa myös tauteja. Hyönteisten pistoilta suojautuminen voi ehkäistä hankaliakin tartuntoja.
Kohteiden tilastolliset säätiedot perustuvat pitkän ajan (WMO 1961-1990) keskiarvoihin ja sää voi tietyllä lomaviikolla poiketa niistä merkittävästikin.
Ota lomallasi huomioon mahdolliset taskuvarkaat ja huolehdi passin ym. matkustusasiakirjojen asianmukainen säilytys lomasi aikana. Lue lisää
Kuluttajaviraston internetsivuilla EU Kuluttajakeskuksen tiedotteissa on hyödyllistä tietoa lomaosakkeiden ja -klubien markkinoinnista ja myynnistä sekä niihin liittyvistä riskeistä.
Mikäli matkan aikana ilmenee ongelmia, ota välittömästi yhteys oppaisiimme lomakohteessa tai edustajaamme omatoimikohteissa. Yleisten valmismatkaehtojen mukaan huomautus tulee tehdä matkanjärjestäjän edustajalle jo matkan aikana, jotta ongelmat ja puutteet voidaan korjata. Jos asiaan ei lomakohteessa saada tyydyttävää ratkaisua, tee reklamaatio Finnmatkoille kirjallisesti kahden kuukauden sisällä matkan päättymisestä.
Reklamaation matkan jälkeen voit tehdä sähköpostitse osoitteeseen laadunkehitys@finnmatkat.fi tai postitse osoitteeseen Finnmatkat, Laadunkehitys, Linnoitustie 4 B, 02600 Espoo.
Reklamaatiosta tulee käydä ilmi nimesi ja yhteystietojesi lisäksi matkan varausnumero tai vaihtoehtoisesti lomakohde, hotelli ja matkan ajankohta.
Laadunkehitysosastomme vastaa reklamaatioon, kun asian edellyttämät selvitykset on tehty. Käsittely- ja vastausaika vaihtelee. Valmismatkoja koskeva lainsäädäntö löytyy Kuluttajaviraston internetsivuilta.